Pumi tuli elämäämme vuonna 1978 Arjan nähtyä elokuvan jonka päätähtinä oli pumipentue. Pumi on rotuna tehnyt meihin lähtemättömän vaikutuksen, emmekä voisi enää kuvitellakaan elämää ilman pumeja. Pumi on meille täydellinen koira kaikin puolin. Pumi on arjessa helppo, sopeutuvainen koira, ja kooltaankin juuri sopiva. Pumin luonne on juuri sitä mitä me koiralta haluamme; pumit ovat aktiivisia, erittäin älykkäitä, huumorintajuisia, miellyttämisenhaluisia, rohkeita ja jokaisella niistä on oma uniikki persoonansa. Pumi sopii kaikenlaiseen näyttelyihin, harrastuksiin, perhekoiraksi ja on ennenkaikkea perheenjäsen. Lisäksi pumi ei ole rotuna linjautunut: sama koira voi menestyä näyttelyissä ja olla mitä parhain harrastuskaveri.
Pumissa ihastuttaa myös niiden ulkonäkö, pumi on tasapainoinen, liioittelematon koira. Pumi on ulkomuodoltaan melko uniikki rotu ja oikeanlaisen pumin tunnistaa pumiksi jo kaukaa. Pumin turkkiin on ihanaa upottaa kädet ja mikä parasta on se myös helppo ja yksinkertainen hoitaa. Pumin kanssa ei tarvita valtavaa määrää turkinhoitovälineitä ja -aineita. Pumin kanssa pärjää trimmisaksilla, parilla metallikammalla, shampoolla ja kynsisaksilla. Säännöllisyys on kaikkein tärkeintä turkinhoidossa, puhdas ja säännöllisesti kammattu ja leikattu turkki pysyy hyvänä.
Omien pumiemme kanssa harrastamme näyttelyitä, mutta myös monia muita lajeja. Harrastamiemme lajien kirjoon kuuluu mm. koiratanssi, rally-toko, nosework, hoopers, agility ja toko. Tähän mennessä Sonja on kisannut koiratanssissa ja rally-tokossa pumiemme kanssa.

Pumien maailmaan voi uppoutua mm. seuraavien linkkien kautta:
Pumin rotumääritelmä
Pumien jalostuksen tavoiteohjelma
Pumin rotumääritelmästä englanniksi
Pumin historiasta englanniksi
Pumit jalostustietojärjestelmässä
Pumi pedigree database
Pumit ry - pumien rotuyhdistys
Unkarinpaimenkoirat ry - pumien rotujärjestö

Kaikki kuvat ja materiaalit kennel Eber-Formas omaisuutta, ellei toisin mainita!